Tulosta

Kirsti Mannersalo

KAKSI KOTIA - KAKSI AMMATTIA

kuva

Talon vieressä olleet entiset pellot kasvavat nyt mäntyjä.

PELLOT PAKETOITIIN

Vanhempani laittoivat pellot pakettiin heti kun se lain mukaan oli mahdollista. Vuonna 1969 voimaan tullut laki pyrki pienentämään peltojen määrää ja mahdollisti karjasta luopumisen niin, että siitä sai myös korvauksen. Isä käynnisti peltojen metsityksen saman tien. Taloa ennen ympäröineet pellot laitettiin kasvamaan mäntyjä. Vuonna 1969 istutetut puut ovat nyt yli 40 vuotiaita. Ne ensimmäiset istutukset eivät kovin hyvin onnistuneet, mutta myöhemmin istutustekniikoiden ja taimien laadun parannuttua, on uusia kasvumetsiä saatu hyvin alkuun.

Viljelyn ja karjanhoidon lopettamiseen vaikuttivat monet syyt. Yksi ratkaiseva oli se, että kaikki tyttäret opiskelivat omiin ammatteihinsa, eikä kukaan ollut jäämässä pitämään tilaa. Toinen pääsyy oli se, että isä oli sairastellut. Hänellä oli sydänvaivoja ja pahoja kulumia, joten hänen piti helpottaa elämäänsä.

ISÄN TOINEN AMMATTI "KYMPPINÄ"

1970-luvun puolivälissä isä oli tervehtynyt niin, että päätti aloittaa Rauma-Repolan palveluksessa metsäammattilaisena, "kymppinä" ja mittamiehen työssä. Hän kävi Jämsän metsäkonekoululla ammattikasvatushallituksen järjestämän räjäyttäjän kurssin kesällä 1975. Isä ajeli Saabillaan pitkin kyliä ja hoiteli metsänomistajien kanssa tehtyjä puukauppoja. Työ sopi seuralliselle isälleni erinomaisesti, sillä hän sai jutella isäntien kanssa, liikkua metsissä, kehittää metsänhoidon taitojaan ja samalla hän pystyi hyödyntämään erinomaista metsäosaamistaan kaupallisesti. Isä ehti harjoittaa toista ammattiaan noin 10 vuotta.

kuva

Joulu Puutarhurinkadulla 1983. Minä sohvalla Aten ja Peten kanssa. Äiti ojentaa lahjaa ja Sari istuu vasemmalla. Seinällä näkyy osa äidin tekemästä suuresta ristipistotyöstä, Tuhkimo.

KAKKOSKOTI KOUVOLASSA

Koska isä joutui kulkemaan päivät pitkät kylillä, ei äiti halunnut jäädä yksin maalle. Siksi isä ja äiti ostivat asunnon Kouvolasta, jonne he muuttivat 1.11.1976. Näin maalaisista tuli kaupunkilaisia ja päivittäiset askareet keventyivät edelleen. Kouvolan rautatieaseman eteläpuolella olevassa Puutarhurinkatu 24 A 1 sijainneessa kahden huoneen ja keittiön asunnossa he asustivat yhdessä äidin kuolemaan saakka (1993). Isä jäi asuntoon aina vuoteen 2002 saakka, kunnes hän siirtyi Valkealan vanhainkotiin.

Paikka oli ihanteellinen, sillä keskustaan oli varsin lyhyt matka, jos käveli rautatieaseman kautta. Ikkunoista aukesi metsäinen maisema. Asunnossa oli parveke, jossa äiti pystyi ottamaan aurinkoa ja tuulettamaan tilavaatteita. Jotenkin minulle jäi sellainen mielikuva, että kerrostalosaunasta vanhempani eivät koskaan kamalasti innostuneet, vaikka heillä saunavuoro olikin. Siitä puuttui se puun tuoksu, veranta, jossa jäähdytellä ja virta, jossa uida.

Vanhasta kodista tuli kesämökki. Ensimmäisinä vuosina molemmat vanhemmat viettivät kesäkuukaudet maalla. Vähitellen äidin mökkeilyt vähentyivät. Hän saattoi olla maalla juhannuksen ja muutaman aurinkoisen viikonlopun. Viimeisinä vuosina Kouvolan asunto oli äidille ympärivuotinen koti. Isä sen sijaan vietti kesät aina maalla. Siellä hän asusteli vuosittain 5-6 kuukautta melko säännöllisesti. Kun muuttolinnut saapuivat Vääntäjänmäelle, veri veti isää aina maalle. Toki hän yöpyi kesälläkin aina välillä kaupunkikodissa ja muutti sinne talvehtimaan perunannoston jälkeen.

Kun yksi maalaistalo oli vaihtunut kahteen asuntoon ja Tilda-mummonikin asui elämänsä loppuvuodet omassa vuokra-asunnossa, oli minun perheelläni kesäisin kolme ohittamatonta kyläpaikkaa, kun kävimme mökillä. Sillä reissulla piti toki nähdä kaikkia kolmea rakasta vanhempaa. Iso-mummoa käytiin katsomassa hänen asunnossaan Tornimäessä vuoteen 1984 saakka, yleensä menomatkalla mökille, isän luokse soutelimme kyläilemään mökiltä käsin ja äitiä kävimme katsomassa paluumatkalla Puutarhurinkadun mummolassa. Kaupunkiasunnossa vietettiin lisäksi monia jouluja, syntymäpäiviä, äitien- ja isänpäiviä ja muita kissanristiäisiä kaikkien lasten ja lastenlasten kanssa. Haikeana siivosimme isän ja äidin kaupunkikodin kesällä 2002, ennen sen myyntiä.

kuva

Ylätalon tila ilmasta. Metsänhoitosuunnitelman 1999-2008 lähtötilanne.

ISÄ OLI IKÄNSÄ METSÄN HOITAJA

Maalla ollessaan isä kalasteli, kasvatti perunaa ja herneitä, istutti mansikoita ja vattupensaita marjapensaiden seuraksi. Eläkevuosinaan isä olikin varsinainen marjastaja sen ohella, että hän keskittyi oman metsänsä raivaukseen, oksien karsintaan, uusien taimikoiden istuttamiseen, niiden hoitamiseen ja muihin metsän töihin. Viimeinen pellon metsitystyö isällä oli 2000-luvulla, juuri ennen kuin hän siirtyi Valkealakotiin. Rajapellolle istutettiin koivuja. Näiden puiden tulevaisuus ei näytä kovin hyvältä, sillä hirvet ovat syöneet koivujen latvat ja katkoneet osan koivuista, joten metsän arvo lienee tulevaisuudessa lähinnä esteettinen ja suomalais-kansallinen isän muistokoivikko.

Erittäin suuriarvoista on se, että isä siirsi metsäosaamistaan kirjalliseen muotoon ja laati yhdessä Metsänhoitoyhdistyksen kanssa tilan metsänhoitosuunnitelman vuosille 1999-2008. Se onkin ollut meille metsänhoidon jatkajille ainutlaatuisen tärkeä työkalu, kun olemme lähteneet tyhjältä pöydältä isän ansiokasta työtä jatkamaan.


Edellinen sivu

Vaihda sivua

Seuraava sivu
Ei kommentteja