Tulosta

Kirsti Mannersalo

MUISTOJA ÄIDISTÄ

kuva

Äiti vauvana Heinjoella 1928.

PIKKU-LOTASTA ÄIDIKSI

Äitini oli Höltän perheen nuorin lapsi. Timo-veli oli vanhin ja Aimo-veli keskimmäinen Matin ja Tildan lapsista.

Tilda-äiti kirjoitti vuonna 1941 tyttärensä muistovihkoon:

"Astele armas pienoinen, äitisi ohjaa lastaan.
Et voi langeta Lintunen, äitisi ottaa vastaan.
Lankeatko, no nostetaan,
luonas on auttajoita.
Vaan kun joudut maailmaan
turhaan huutelet noita.
Siellä ne töykkii toisiaan,
harva on valmis nostamaan."

Matti-isä kirjoitti tyttärelleen Mirjamille kahdeksan kuukautta ennen kuolemaansa, lokakuussa 1940:

"Kasva Suomelle suloksi.
Isänmaallesi iloksi.
Suomen neidoksi jaloksi."

kuva

Nuorena äiti oli voimistelija. Hän istuu lattialla ensimmäisenä vasemmalla.

Lapsuuden neljä ensimmäistä vuottaan äiti varttui Heinjoella. Sitten perhe muutti Ensoon, joka olikin heille tärkeä paikka. Äiti kävi Ensossa alakoulua ja kuului siellä Enson Kisailijain voimistelijatyttöihin ja kristilliseen tyttöosastoon. Lapsena ja nuorena tyttönä äiti liikkui Kannaksen alueella ja rajan tuntumassa asuvien sukulaistensa luona. Hän kyläili tätinsä Hilman luona Uukuniemellä, mummolassa ja enojensa luona Kiteellä. Äidin ollessa 12-vuotias alkoi hänen evakkotaipaleensa. Ensimmäisen kerran evakossa äiti oli Puumalassa talvisodan jälkeen. Lopullisesti hän jätti kotinsa Kannaksella jatkosodan jälkeen 1944.

Äitiä kutsuttiin pikku-lotaksi, sillä hän oli jo pienenä töissä aikuisten lottien kanssa mm. Kaukopään tehtaan ruokalassa Ensossa ja kulki äitinsä mukana Lotta-hommissa 1939-44. Viipurissa äitini kävi 15-vuotiaana konttoriopistoa 1943-44.

kuva

Äiti, minä, Marja-serkku ja Meeri 1947

Äidin nuoruus oli todella rankka. Sota riepotteli Hölttien perhettä kovin kourin. Isän ja veljen menetys, kodin jättäminen kaksi kertaa Karjalaan ja jatkuva pelko raja-alueella sodan melskeessä olivat osaltaan muokkaamassa äidin mielialoja. Mutta koska hän oli perusluonteeltaan vilkas ja vahva nainen, hän selvisi elämästään hyvin oman perheen parissa. Kokopäivä-äidiksi ei hänestä vielä 18-vuotiaana ollut, mutta onneksi mummo otti minusta hoitovastuun. Vasta Irenen synnyttyä hän oli hyvässä äiti-iässä, 21- vuotias. Nuorimman siskon synnyttyä vuonna 1953 hänen äitiytensä puhkesi kukkaan. Olihan hänellä jo ikää ja elämänkokemusta riittävästi.

kuva

Äiti (edessä) Viipurissa 1943

NUOREKAS JA NAISELLINEN

Muistan äidin ennakkoluulottomana kokeilijana ja oman aikansa seuraajana, vaikka asuimmekin kaukana muodin keskuksista. Olihan äiti elänyt Viipurissa, tuossa Pohjolan muodin ja kulttuurin kehdossa. Sieltä hän toi maalaiskotiimme raikkaita virtauksia. Äidillä ja meillä oli oma ompelija, Gardemeisterin Kerttu. Äiti oli hyvin naisellinen. Juhlissa ja matkoilla hän oli puettu taftiin ja hienoihin jakkupukuihin. Äiti tykkäsi käyttää korkokenkiä aina kun se vain oli mahdollista. Me lapset olimme pula-ajan jälkeen hyvin ja persoonallisesti puettuja. Tukkamme leikattiin ja värjättiin jo nuorena muodin mukaan.

Äiti opetti isän avustamana meidät tytöt tanssimaan ja laulamaan aivan pieninä. Hän opetti meidät piirtämään, tekemään käsitöitä ja hoitamaan kotia. Keräsimme kiiltokuvia äidin oman muistokirjan innoittamana. Keksimme tarinoita ja puhua pulputimme estottomasti sallivassa ilmapiirissä. Äiti oli ennen kaikkea kulttuurikasvattaja ja istutti meihin esteettisen mielenlaadun siemenet. Hän seurasi maailmanmenoa ja innosti lapsetkin kiinnostumaan suuren maailman uutisista. Meistä kasvatettiin itsenäisiä, mutta naisellisia naisia, jotka hallitsivat välttämättömät kodin perustyöt ja olivat sopivan kunnianhimoisia tavoitteissaan ja unelmissaan.

kuva

Heinätyöt on tehty, vietetään perheen ja kesävieraiden kanssa leppoisaa kesäiltaa. Kuvassa eno-Aimo, mummo, Timo, Ari, Meeri, Marja, minä, äiti ja isä. Edessä Hanne.

TOMERA MAATALON EMÄNTÄ

Vaikka äidillä ei ollut kokemusta maatalon emännyydestä, oppi hän mummon avustuksella huolehtimaan maatalon talouden pyörittämisestä sekä karjanhoidosta. Karja siirtyi äidin vastuulle uuden navetan aikana vasta silloin, kun mummo muutti Turun seudulle 1950-luvun lopulla.

Lapsuudessani vanhemmat heräsivät joka aamu kuudeksi ruokkimaan eläimet ja lypsämään lehmät käsin. Kouluaikoina minut herätettiin aamuteelle lypsyn jälkeen, ennen seitsemää ja vietiin sulien vesien aikana virran yli veneellä koulutielle. Iltapäivällä äiti vahti saapumistani virran vastakkaiselle rannalle (Tyynelän Anton talon kohdalle) ja odotti huutoani, "äiti hakemaan". Ja heti veneen tömähdettyä kotitilan rantaan kipaisin kahvipöydän ääreen. Sain välipalaksi äidin keittämät päiväkahvit, jossa oli puolet maitoa ja paljon sokeria. Siihen kahviin minä sitten mössäsin pari siivua kotileipoista pullaa. Eipä ole ihme, että minusta tuli kova kahvin juoja ja pullahiiri.

Peltotyöt, ruoanlaitto, leipominen vähintään joka lauantai, kasvimaan pitäminen, marjastus ja mattojen sekä liinavaatteiden kutominen täyttivät äidin työpäivät. Äiti teki ristipistotöitä ja opetti niitä meillekin. Hänen iso urakkansa oli Tuhkimo-taulu, joka vieläkin koristaa kotitalon peräkamarin seinää. Sukat, pipot ja lapaset meillä kutoi mummo. Hän virkkasi isot sänkypeitteet ja hartiahuivit. Ompelemisessakin mummo oli parempi, mutta kyllä äiti oli riittävän taitava opettaakseen meidätkin ompelemaan. Singer hurisi vinhasti, kun äiti polki ompelukonetta verhoja saumatessaan tai omakutoisia pyyhkeitä päärmätessään. Kyllä hän ompeli perheelleen vaatteitakin, joskin kesämekot meille tytöille ompeli joka kesä kummitätini Meeri. Virkkaamisesta äiti innostui vasta vanhemmiten. Meillä kaikilla tytöillä on kaapeissamme vino pino äidin virkkaamia pieniä pöytäliinoja.

kuva

Isä ja äiti 1961

SIISTEYS JA PUHTAUS ÄIDIN TOINEN LUONTO

Äidin mielestä ihmisten ja vaatteiden piti olla puhtaita ja kodin piti olla siisti. Meillä lakaistiin lähes joka päivä, ainakin keittiön lattia. Joka lauantai siivottiin kunnolla. Matot vietiin ulos, puisteltiin ja laitettiin naruille tuulettumaan. Lattiat lakaistiin ja pestiin rätillä, aina polvillaan kontaten. Lattialistatkin piti muistaa pyyhkiä ja vetää hetekan alla oleva vaatelaatikko pois, jotta sieltäkin saatiin villakoirat pyydystettyä. Pölyt pyyhittiin niin mööpeleistä kuin kukkien lehdiltä. Ja lopuksi matot tuotiin sisään raikkaalta tuoksuen. Talvisin matot hakattiin lumihankeen, joten samalla kun roskat irtosivat, räsymattojen raidat kirkastuivat. Joka kesä kaikki matot pestiin. Joskus, kun kävelin koulusta kotiin lauantaina, ajattelin toiveikkaasti, että olisipa äiti ehtinyt jo siivota, mutta useimmiten jouduin hänen apurikseen rankan kouluviikon jälkeen.

Ikkunat pestiin ainakin joka syksy ja kevät, verannan ikkunat useammin, koska siellä oli eläinten takia paljon kärpäsiä ja ne pilkuttivat ikkunat nopeasti. Pestyt ja pyyhkeellä kuivatut ikkunat kiillotettiin mytätyllä sanomalehdellä. Syksyllä laitettiin pestyjen ikkunoiden väliin harmaata jäkälää ja ikikukkia koristeeksi, ikkunan ja karmin väliset saumat peitettiin valkoisella liimapaperilla. Keväällä olikin kurjempi homma irrotella liottaen ja raaputtaen niitä karmeihin tarttuneita papereita.

Pyykinpesu oli 1945-60 varsin rankkaa, sillä se tehtiin käsin joko rantasaunalla tai karjakeittiössä. Saippua oli omatekoista ja taidettiin valkaisuun käyttää lipeääkin. Ensin pestiin valkopyykki, sitten kirjopyykki ja lopuksi navetta- ja työvaatteet. Valkoiset pyykit keitettiin padassa puukepillä hämmentäen. Kepillä pyykit nostettiin padasta pärekoriin ja valutuksen jälkeen huuhdottiin useimmiten virrassa. Isä teetti karjakeittiöön korkeilla jaloilla seisovan pyykkipaljun kouvolalaisella Teitolla. Siinä oli hyvä hangata selkä suorana sekä lakanat että likaiset miesten työvaatteet pyykkilautaa vasten. Me lapset olimme mukana pyykillä heti kun kynnelle kykenimme ja saimme tehdä kaikkia työvaiheita kykyjemme mukaan. Se oli aina mukavaa, kun naiset juttelivat naisten juttuja koko pitkän päivän ajan. Saimme siinä pyykinpesun ohessa tietoa meille muuten tabuista asioista ja imimme itseemme naisenergiaa.

Meillä lakanat mankeloitiin ja kaikki vaatteet silitettiin aina. Eikä silittäminen ennen vuotta 1958 tapahtunut sähköraudalla, vaan irrotettavat raudan pohjat kuumennettiin hellan päällä ja niillä raskailla raudoilla vaatteet silitettiin, vaihtaen pohjaosaa aina kun käytössä oleva jäähtyi liikaa. Kun meille saatiin Skoda-auto 1956 ja Kaipiaisiin tuli iso kivimankeli, käytiin siellä kerran kuussa mankeloimassa lakanat, tyynyliinat ja pyyheliinat. Ja tulihan meillekin sitten aikanaan pulsaattorikone ja sitten kun olin jo lähtenyt pois kotoa, lopulta nykyaikainen pesukone, joten voimien ehtyessä pyykkihuollosta tuli merkittävästi kevyempää.

kuva

Kesävieraita Imatralta heinäteon aikaan 1962. Isällä näyttää olevan lahnoja pajunvitsassa. Minä istun keskellä, juuri kalojen alapuolella.

PITOKOKKI

Kesäisin äitini joutui huushollaamaan isoa sakkia, sillä enoni ja kummisetäni Aimo sekä kummitätini Meeri tulivat lastensa Marjan ja Timon kanssa kuukaudeksi lomalle meille maalle. Vaikka Meeri auttoi ruoanlaitossa ja siivouksissa, oli äidillä kuitenkin koko jutun organisointivastuu normaalien töiden ohella. Kesäisin päivittäinen ruokakunta oli 10 henkeä.

Myös isän veljet ja serkut sekä äidin enot ja serkut perheineen vierailivat meillä kesäisin ja syksyisin, joten äidin pitokokin taitoja tarvittiin usein. Meeri-tädin siskot perheineen olivat Vääntäjällä usein nähtyjä vieraita, joskin perheemme kävi myös Imatralla vastavierailuilla aina silloin tällöin. Ruokavahvuuteen kuuluivat myös rengit ja vanhalla talolla vanha palvelija, Natsun Liena, vuoteen 1948 saakka. Syksyisin perunannostotalkoisiin tuli muutamaksi päiväksi lukuisia kyläläisiä ja äiti muonitti koko sakin. Äidin ruoanlaittotaidot olivat peräisin mummolta, joka oli töissä tehtaan ruokalassa Ensossa ja Lotta-aikanaan toimi muonittajana. Olihan äiti toki itsekin oppinut kokkaamaan ja tarjoilemaan pikku-lotta aikanaan.

HYVÄ KASVATTAJA

Olen kiitollinen äidin hyvästä kasvatuksesta, sillä opin jo pienestä pyykinpesijäksi, uunien lämmittäjäksi, tiskaamaan, pesemään ikkunat, siivoamaan jopa nurkat ja lattialistat ja pyyhkimään kukkien lehdet, kitkemään, marjastamaan ja tekemään ruokaa, simaa ja kotikaljaa, leipomaan pullaa, hiivaleipää, pipareita ja kakkuja sekä ennen kaikkea mummon erityisopastuksella karjalanpiirakoita. Kaikista taidoista on ollut hyötyä ja iloa koko elämäni ajan. Minusta ei tullut kuitenkaan niin tiukkaa siivous- ja puhtausintoilijaa kuin äidistäni. Olen enemmän mielialatekijä, joka aina tarvittaessa taipuu pakkorutiineihin.

Äiti kannusti hoitamaan ihoa ja kynsiä, meikkaamaan ja huolehtimaan aina ulkonäöstä sekä pukeutumaan yksilöllisesti. Seurasimme yhdessä filmitähtien elämää Avun sivuilta ja myöhemmin naistenlehdistä ja hän neuvoi minua suunnittelemaan paperinukeilleni uusia vaatemallistoja ja hieman vanhempana myös omia vaatteitani. Ennen kaikkea äiti kannusti lukemaan ja pyrkimään elämässä eteenpäin tasa-arvoisena miesten kanssa. Eläinten hoitajaa äiti ei minusta koskaan saanut, sillä pelkäsin niitä jostain käsittämättömästä syystä. Senkin äiti hyväksyi, eikä pakottanut minua, vaan ohjasi sellaisiin töihin, jotka sujuivat minulta hyvin.

kuva

Höltän suvun neljä sukupolvea kesällä 1971. Minä, äiti ja 75-vuotiaan iso-mummon sylissä Atte (vasemmalla) ja Sari.

LAPSET JA LASTENLAPSET ÄIDILLE RAKKAITA

Äiti eli paljon lastensa elämän kautta. Olimme hänelle kaikki kaikessa, joskaan ei hän meitä mitenkään erityisesti hyysännyt. Päinvastoin, äiti höykytti meitä työntekoon ja vaati yritteliäisyyttä, mutta se tapahtui huolehtivasti ja tukien. Hän osasi käsitellä kolmea erilaisen luonteen omaavaa tytärtään persoonallisesti, huomioiden meidän vahvuudet ja heikkoudet.

Kun olin lähtenyt pois kotoa ja elin omaa elämääni oman perheeni kanssa, äiti muisti ensimmäisenä joka ikinen vuosi, kun minulla oli syntymä- tai nimipäivä. Hän oli se, joka vähän väliä soitteli ja halusi tietää mitä minulle ja perheelleni kuuluu. Olimme aina tervetulleita vanhaan kotiin, ja sinne olikin aina mukava tulla. Pöytä laitettiin koreaksi. Se oli yksi äidin tapa osoittaa rakkauttaan. Kesäsin touhusimme pihalla porukalla, istuimme auringossa ja juttelimme. Iltaisin nautimme naistensaunasta, jossa puhua pulputettiin ja pestiin toistemme selät vielä aikuisina.

kuva

Pete ja Atte mummon hoidossa 1972

PETE JA ATTE PALJON MUMMOLASSA

Kun Pete syntyi, tulivat äiti ja isä heti ensimmäistä lapsenlastaan Tampereelle katsomaan. Kun Atte syntyi, tulivat vanhempani toukokuussa Poriin toista poikaani tapaamaan ja sylissään hyysäämään. Kun tarvitsin Helsingissä asuessani hoitajaa Petelle, vein hänet junalla Kouvolaan, josta isä ja äiti hänet hakivat ja ottivat huomaansa sillä aikaa, kun olin opiskelemassa Tampereella muutaman päivän. Kun tein graduani Heinolassa, veimme pojat mummolaan viikoksi hoitoon. Ja mökillä ollessammekin, soutelimme melkein päivittäin mummolaan. Pojat olivat mökkilomillamme joskus yötä mummolassa. Koskaan en tullut kysyneeksi missä pojat nukkuivat tai mitä syötiin, niin sokeasti luotin vanhempieni taitoon huolehtia lapsenlapsistaan. Jotenkin vaan kaikki nämä hoitojutut tapahtuivat perin juurin mutkattomasti ja aidosti. Niin vain kuului olla!

Kävimme vuosina 1967-73 joka kesä, jouluisin ja välillä talvellakin pitkiä jaksoja lomalla maalla, jolloin vanhempani saattoivat viettää aikaa lastenlastensa kanssa ja tutustua Peteen ja Atteen kunnolla. Myös pojille oli kehittävää oppia tuntemaan isovanhempansa muutoinkin kuin puhelinäänenä. Kun mökkiä rakennettiin 1974, oli mummon rooli tärkeä päivälikkana, jotta saimme paremmin tehtyä töitä rakennustyömaalla. Ja illalla ryntäsimme väsyneinä syömään äidin valmistamaan ruokapöytään. Pääsimme myös välillä kahdestaan Jonin kanssa tansseihin, kun voimme jättää pojat mummon hoitoon. Niin kauan kuin äiti eli, kävimme hänen luonaan sekä juhlapyhinä että mökkireissujen yhteydessä.

Äidin rooli mummona oli monella tavalla merkityksellinen. Hän rakasti aidosti poikia ja antoi heille isovanhemmuutta, siihen auktoriteettiin nojaavaa vakautta ja turvallisuutta. Mummona äiti liitti lapseni luontevasti suvun pitkään ketjuun.


Edellinen sivu

Vaihda sivua

Ei kommentteja